Näyttelyprojektini tavoitteena on herättää ajatuksia ja keskustelua henkisestä
hyvinvoinnista. Oikeudesta elää omannäköistä elämää, kyvystä tunnistaa ja asettaa rajat,
sekä tarpeesta tulla nähdyksi ja kuulluksi omana itsenämme.
Työskentelen valokuvan sekä valokuviin pohjautuvan maalaustaiteen parissa. Galleria
Rongan PikkuGalleriaan esille tulevan teoskokonaisuuden nimi on Anima Ombra, sielun
varjo, jollaisen uskotaan kulkevan henkisenä osana ihmistä etenkin shamanistisissa ja
luonnonkansojen kulttuureissa. Saksalaiseen kansanperinteeseen kuuluva doppelgänger
(kaksoisolento) sekä suomalaisen kansanperinteen etiäinen kykenevät itsenäisesti
vierailemaan tulevaisuudessa ihmisen nukkuessa.
Pohdin töissäni, heijastaako varjo ihmisen sielua ollen kantajansa henkisen tunnetilan
kuvastin asioille, joita ei vielä ole tapahtunut. Ohjaako sielun varjo löytämään todellisen
minän ja sen tarpeet saavuttaaksemme mielekkään elämän.
PikkuGallerian näyttelyteokset koostuvat vanerille vedostetuista FineArt Block –
varjoselfievalokuvista sekä niiden inspiroimina syntyneistä sekatekniikkamaalauksista,
joissa olen käyttänyt akryylivärien lisäksi mm. hiekkaa, kuivuneita väripaloja, metallilankaa,
hamppunarua sekä löytöesineitä. Minua kiehtoo satunnaisten elementtien
yhteensovittaminen ja se, kuinka lopputulos muovautuu tekoprosessin edetessä, kun
palaset loksahtavat oikeille paikoilleen.

PikkuGalleria
